sunnuntai 12. lokakuuta 2014
hyvää yötä
Mun tuli ikävä ruokakuvia ja vaikkei päivittäisiin lounaisiin olekaan enää varaa, oon kuitenkin laittanut aika paljon ruokaa. Ja syönyt.
Eilen tein herkullisia linssipihvejä ja tänään ostin leipää ihan silmällä pitäen ajatusta linssipihvihampurilaisesta, ja aiettä kun olikin hyvää! Kananmuna, avocadoa, tomaattia, punasipulia, juustoa, hummusta, sitruunaista jogurttikastiketta ja mun uutta suosikkia lehtikaalia. Oon myös tehnyt muutaman kerran fetasalaattia lehtikaaliin, toimii.
Kuten kuvasta näkyy, mulla on myös sänky nykyään. Olin siitä eniten onnellinen vähään aikaan (lukuunottamatta ehkä näitä neljää seinää). Meinasin lähteä perjantaina aikaisin kotiin ihan vain, että pääsisin nukkumaan siihen. Karaisin itseni kuitenkin ja sinnittelin kello kahteen asti. Ilta aloitettiin Lauran ja Sandran kanssa pienellä pastaillallisella, jonka organisoin sattumalta päällekäin juurikin kyseisen sängyn kotiinkuljetuksen kanssa. Kantoapu tuli tarpeeseen, vaikka asunkin ensimmäisessä kerroksessa ja illallinen on myöskin aina mukavampi kun voi skoolata uusilla viinilaseilla:-).
/ I've been cooking and eating and I HAVE A BED. Almost left home early on friday night just to go and enjoy sleeping in it. /
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti