perjantai 31. lokakuuta 2014
boost
Viime viikkoina olen nukkunut, syönyt ja liikkunut ihan liian vähän ja lopulta ei huvittanut tehdä muutakun katsoa huonoja telkkarisarjoja peiton alla (vaikka mun sänky on toki edelleen ihana). Olo oli vain hyvin nuutunut koko ajan.
Maanantai aamuna siis heräsin kello 7.30 alkavalle bodycore tunnille ja etsin energiaa elämäään värikkäästä ruoasta. Tein vihdoin sen, mitä yritin koko kevään eli tutustuin mun kuntosalin ryhmäliikuntatunteihin ja se on ihan toimiva tapa saada motivoitua itsensä hikoilemaan (meinasin kuolla eilen intensive tunnille). Ostin myös uuden kirjan George Orwellin tilalle, kun hän päätti loppua. Sekä ruotsin kielen virkistämiseksi että iltalukemiseksi tietokoneen sijaan!
Ilmeisesti mun olisi pitänyt ryhdistäytyä jo ajat sitten, sillä saman tien myös sateisen harmaat ja masentavat päivät vaihtuivat kuulaan raikkaaseen auringonpaisteeseen. Mieltä myös lämmittää keskiviikkona suoritettu kirjanpidon koe sekä sitä seuranneet neljä_ihanaa_vapaapäivää, joina en voi opiskella mitään vaikka tahtoisin:-). Ikävä kyllä yliopisto jatkuu vasta maanantaina.
Nyt on hyvä keskittyä kaivertamaan kurpitsoita, opetella juomaan teetä ja tehdä kävelyretkiä Skansenille. Ja nauttia siis perjantaiaamun kunniaksi kardemummalla maustettuja amerikkalaisia pannukakkuja sekä kuunnella jazzia.
Kivaa viikonloppua ja Halloweeniä!
/ The last few weeks I've slept, eaten and done sports way too badly and eventually all I felt like doing was to lie with my down feather blanket and watch bad tv series (although still in love with my bed). I felt only weary and lazy.
So on monday morning I found myself from a body core class at 7.30 and brought some color into my life in the form of food. I finally did, what I was supposed to do all spring and went to try the group training classes at my gym. They're actually quite an effective way to motivate yourself to sweat (I almost died in the intensive class yesterday). Also, I bought a new book for George Orwells replacement; to train my Swedish and read it instead of computer before going to sleep!
I guess I should've pulled myself together a bit sooner, because immediately the gray, rainy and depressing days changed into pale and fresh sunshine. I'm also extra happy because my exam was over on wednesday and the next course doesn't start until monday, so I was forced to take some vacation.
Now it is a good time to focus on carving some pumpkins, try and get used to drinking tea and do long walks in Skansen. And of course celebrate some lazy friday mornings with cardamom pancakes and jazz.
Have a happy weekend and halloween! /
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti